Haluatko saada aikaan edistyksellisen tulevaisuuden? Niin mekin. Ja sen eteen me myös toimimme.
Painopistealueitamme ovat opiskelijapolitiikka ja kaupunkivaikuttaminen. Kattojärjestöjemme kautta toimimme myös osana laajempaa sosialidemokraattista liikettä sekä yhteiskunnallisella että globaalilla tasolla.
Opiskelijapolitiikka on yksi JSDN:n painopistealueista. Tärkeimpiä opiskelijapoliittisia vaikutuskanaviamme on muun muassa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY, jonka edustajistossa edariryhmämme Demariopiskelijat vaikuttaa tällä hetkellä seitsemällä paikallaan. Meitä demariopiskelijoita löytyy lisäksi muun muassa tiedekunta- ja laitosneuvostoista, JYYn valiokunnista sekä ainejärjestöistä. Valtakunnallisesti vaikutamme opiskelijapolitiikkaan Demariopiskelijoiden eli SONK:n kautta Suomen ylioppilaskuntien liittoon SYL:iin ja muihin opiskelijaliittoihin.
JSDN on Jyväskylän työväenyhdistyksen eli JTY:n nuorisojaosto. JTY:n kautta JSDN on kiinni kunnallispolitiikassa ja SDP:ssä. Pyrimmekin aktivoimaan jäseniämme toimimaan myös puolue- ja kunnallispoliittisessa kentässä, mutta toiminnassa voi hyvin olla mukana ilman puolueen jäsenkirjaakin. Kunnallisissa luottamustoimissa jäseniämme toimii tällä hetkellä muun muassa kunnanvaltuutettuina, valtuuston varajäseninä sekä lautakuntien jäseninä. JSDN:n yhtenä painopistealueena onkin kaupunkivaikuttaminen.
Valtakunnallisesti JSDN toimii kahdessa sosialidemokraattisessa nuorisoliitossa, Demarinuorissa ja Sosialidemokraattisissa opiskelijoissa – SONK:ssa. JSDN:llä on edustus molempien liittohallituksissa ja sen jäsenet osallistuvat aktiivisesti liittojen koulutustoimintaan sekä kansainvälisiin yhteyksiin. Valtakunnallisen tason myötä jäsenillämme on mahdollisuus verkostoitua muiden sosialidemokraattisesti ajattelevien nuorten kanssa ja päästä osaksi laajempaa demariverkostoa. Näissä valtakunnallisestikin merkittävissä kattojärjestöissämme toimiminen onkin yksi tärkeimmistä keinoistamme vaikuttaa. Lisätietoja näistä - sekä maailmanlaajuisista - kattojärjestöistämme löydät osiosta SUOMI ja MAAILMA.
Konkereettisesti paikallinen toimintamme koostuu lähinnä kuukausittaisista kokouksista, Työväen Tuoppi-illoista sekä lukupiireistä. Tärkeä osa toimintaamme ovat myös erilaiset tempaukset ja tapahtumat, joissa jututamme kansalaisia ja esittelemme toimintaamme. Poliittisena nuorisojärjestönä JSDN pyrkii myös vaikuttamaan jäsentensä vaikutusmahdollisuuksiin ja antamaan muun muassa koulutuksella valmiuksia tähän työhön. Järjestämme siis vuosittain myös erilaisia koulutuksia ja seminaareja sekä ekskursioita. Olitpa sitten kiinnostunut keskustelemaan ajankohtaisista poliittisista aiheista, viettämään aikaa samanhenkisten nuorten kanssa tai vaikuttamaan esimerkiksi opiskelija-, kunnallis- ja valtakunnan politiikassa, JSDN on paikkasi. Kiinnostuitko? Liity Demut-sähköpostilistallemme ja jäseneksemme. Saat ajantasaista
tietoa toiminnastamme. Voit ottaa myös yhteyttä suoraan toimijoihimme. Yhteystiedot löydät täältä.
|